“Rakastan haasteita!”

08/03/2021

mia new position
Tutustu Mia Kolbæk-Cumiskeyhin, täysin uuden osaston päällikköön Air Liquidella Pohjoismaissa

Kaikilla meillä on mahdollisuus luoda oma matkansa ja tarinansa täällä meillä. Totta kai jokapäiväinen työ on ryhmätyötä, mutta työnantajana näemme yksilöiden potentiaalin ja halun kehittyä sekä edetä yrityksessä hyvin positiivisena. On jännittävää nähdä, kuinka työntekijä kasvaa roolissaan, huolimatta siitä, onko hän aloittanut yrityksessä kaasujen täyttäjänä, mistä hän on vähitellen edennyt markkinointijohtajaksi. Kaikki eivät toki voi tehdä samanlaista matkaa, mutta on tärkeätä, että jokainen ymmärtää, että on mahdollista edetä tehtäviin, joita tavoittelee.

Mia Kolbaek-Cumiskey on hieno esimerkki henkilöstä, jolla on ollut raketinomainen urakehitys Air Liquidella. Mia avasi Air Liquiden ovet ensimmäisen kerran työntekijänämme vain runsas vuosi sitten. Hän aloitti tehtävässä, jossa hän vastasi Tanskassa jälleenmyyjistämme ja agenteistamme. Tehtävä on keskeinen organisaatiossamme, sillä siinä luodaan suhteita sekä tehdään kauppaa. Mia piti tehtävistään ensi hetkestä lähtien, sekä myös yrityksestä kokonaisuudessaan, ja siitä, miten hänet uutena työntekijänä otettiin vastaan lämpimästi ja tuettiin.  

Vain vuosi siitä, kun Mia aloitti yrityksemme palveluksessa, perustettiin täysin uusi Tele Sales -osasto Air Liquidelle Pohjoismaihin. Mia sopi tehtävään kuin valettu; laaja johtajakokemus vastaavilta toimialoilta, myynti- ja markkinointitaidot sekä persoonalliset ominaisuudet, kuten kunnianhimo ja sitoutuminen. Lisäksi Mia ehti olla mukana laajassa Air Liquiden jälleenmyynti- ja agenttiverkoston muutostyössä Tanskassa. Hänellä oli kaikki ne ominaisuudet, jotka tähän uuteen tehtävään vaadittiin, mikä tässä tarkoittaa uuden organisaation rakentamista. Mia vastasi kyllä, kun häntä pyydettiin Tele Sales Manager -tehtävään.

“Filosofiani on, että en aseta määriteltyjä uratavoitteita, vaan uskon keskittymiseen  nykyhetkeen. Tekemällä parhaansa, saavuttamalla asetetut tavoitteet ja olemalla kunnianhimoinen, monet ovet aukeavat lähes automaattisesti”, sanoo Mia.

“Tämä uusi tehtävä antaa minulle mahdollisuuden käyttää kaikkea aiempaa kokemustani tehtävässä, jossa en ole toiminut aiemmin - Tele Sales. Kun summasin Air Liquidesta saamani hyvän kokemuksen sekä kohtaamieni työntekijöiden välittämän lämmön, ei ollut vaikeaa vastata kyllä. Tiesin jo tuossa vaiheessa, että tulen saamaan kaiken tuen, jota tarvitsen onnistuakseni uudessa roolissani”, summaa Mia päätöstään.

Tätä kirjoittaessa on Mia täystyöllistetty rakentaessaan uutta osastoa. Päivät koostuvat henkilöstön rekrytoimisesta, sopivan järjestelmän löytämisestä ja erilaisten ohjelmien sekä tulevien työntekijöiden koulutusten valmistelusta. Tämän lisäksi hän käy läpi strategisia suuntaviivoja, jotka tulevat olemaan hänen johtotähtensä tästä eteenpäin. Se on perustavaa laatua oleva ja tärkeä työ tällä hetkellä, jotta kaikki on valmiina, kun osaston toiminta alkaa. Mia katsoo tulevaisuuteen luottavaisena. Hän kohtaa jokaisen päivän avoimin mielin, kunnon ripauksella innostusta ja selkeällä näkemyksellä rakentaa organisaatio, joka kohtaa asiakkaan parhaalla mahdollisella tavalla.

“Rakastan haasteita ja odotan innolla, että saan olla mukana tekemässä Air Liquidesta entistäkin houkuttelevamman ja kiinnostavamman yhteistyökumppanin asiakkaillemme Pohjoismaissa” lisää Mia hymyillen.

Ei voi olla herättämättä kunnioitusta Mian innostus ja ilo uusista haasteista ja uudesta roolista. Molemmat jalat maassa ja katse suunnattuna tulevaisuuteen, kuka tietää, kuinka monia ovia Mia on ehtinyt avata muutaman vuoden kuluttua. Se jää nähtäväksi...

Ota yhteyttä