Valmistaudu huolellisesti, ennen kuin alat käyttää tuotannossa materiaalia lisäävää valmistusta

"Etsi kumppani, joka auttaa optimoimaan tuotantoprosessin kustannustehokkaalla tavalla".
Valmistus & prosessit
|
23 lokakuu 2019

Materiaalia lisäävä valmistus eli teollisuuden 3D-tulostus on yhä suositumpaa metalliosien valmistuksessa, sillä 3D-tekniikka on kehittynyt mahdollistaen sarjatuotannon. Laser Beam Melting on osoittautunut lupaavaksi ja kilpailukykyiseksi tekniikaksi, ja yhä useampi toimija huomaakin sen tekniset ja taloudelliset edut. Pohdittavana on kuitenkin monia kysymyksiä, ennen kuin tehokas tuotanto materiaalia lisäävän valmistuksen avulla voidaan aloittaa.

Selective Laser Sintering (SLS)

SLS-tulosteita käyttävien toimintojen tuotantossa tarvitaan typpeä. Kaasu auttaa estämään tuotettuja esineitä syttymästä. Typpi toimitetaan joko kaasuna tai nestemäisenä sen mukaan, kuinka paljon kaasua tuotannossa tarvitaan.

SLS:n haittapuolena on, että tulostettujen osien täytyy jäähtyä jopa 24 tuntia, ennen kuin niiden käsittelyä voidaan jatkaa. Tiettyjen tekniikoiden avulla osat voidaan jäähdyttää huomattavasti entistä nopeammin vaikuttamatta niiden metallurgiseen rakenteeseen, ja näitä tekniikoita tutkitaan ja kehitetään jatkuvasti. Niiden ansiosta tilauksen ja toimituksen välistä aikaa voidaan lyhentää ratkaisevasti, mikä on huomattava etu kaikissa print-on-demand-sovelluksissa.

Direct Metal Laser Sintering (DLMS)

DLMS-tulostuksessa (tunnetaan myös nimellä SLM) sulatetaan metallijauhetta laserin avulla niin, että tulostettavat esineet rakentuvat kerros kerrokselta. Tämäntyyppinen tulostin vaatii argonia ja/tai typpeä. Kaasua käytetään estämään hapettumista ja syttymistä. Markkinoilla on myös kaasuratkaisuja, joissa metallijauhetta säilytetään inertissä tilassa, ilman hapesta ja kosteudesta johtuvia epäpuhtauksia.

Tuotantoprosessin optimointi

Air Liquide toimittaa kaasuja, palveluja ja ratkaisuja SLS-, DLMS- (SLM-) ja EBM-tulostukseen kaikenlaisissa toiminnoissa, niin teollisuudessa kuin esimerkiksi hammashoidossa ja kirurgiassakin.

"Aloitettaessa 3D-tulostuksen käyttöä tuotannossa on tärkeää valita sopiva kumppani, jolla on osaamista ja kykyä auttaa tuotantoprosessin optimoinnissa ja mahdollisten ongelmien ratkaisemisessa", toteaa Kenneth Skov Olsen (Offer Deployment Manager, Manufacturing & Process) Air Liquide Nordicista. "Air Liquide huolehtii koko prosessista aina metallijauheen valmistuksesta valmiisiin tuotteisiin asti riippumatta siitä, onko kyseessä 3D-tulostus, laserpinnoitus tai jäljentäminen."

"Pidämme huolen siitä, että kaasuasennus on sovitettu 3D-prosessiin ja nykyiseen tekniseen laitteistoon", korostaa Kenneth. "Tarjoamme kustannustehokkaan ratkaisun ja laadukkainta kaasua. Toimittamiemme kaasujen puhtaus vastaa laboratorioiden vaatimuksia, vaikka kyseessä onkin teollisuustuotanto. Toimitamme kaasut pulloissa tai säiliöissä tarvittavan kaasumäärän mukaan. Toimitettaessa suuria määriä typpeä 3D-tulostukseen voimme suositella myös Nitrocraftin typpikaasugeneraattoria puskurilla, joka sijaitsee itse tuotannon ulkopuolella." 

Kumppani 3D-tulostuksessa

"Air Liquide on solminut Euroopassa jo joukon kumppanuuksia yritysten ja yliopistojen kanssa. Niitä ovat esimerkiksi VIVES University of Applied Sciences, EKZO, MX3D ja RAMLAB", jatkaa Kenneth. "Pohjoismaissa teemme yhteistyötä Force Technologyn kanssa Tanskassa."

3D-tekniikalla rakennettu silta

Vuonna 2019 Amsterdamin keskustassa sijaitsevan Ouderzijds Achterburwal -kanavan yli rakennetaan silta jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Silta kuuluu hankkeeseen, johon osallistuvat tanskalainen Force Technology, MX3D ja Air Liquide. Silta valmistetaan teräksestä laserrobottien ja 3D-tekniikan avulla. Lue lisää täältä.

Haluatko lisätietoja materiaalia lisäävän valmistuksen kaasuista? 

Ota yhteyttä: Kenneth Skov Olsen, Offer Deployment Manager, Manufacturing & Process, Air Liquide Norden.

Osta kaasusi täältä!

Asiakasportaali myGAS

Jaa